Uusperheissä perintösuunnittelu on erityisen tärkeää, sillä perheiden rakenteet ovat monimutkaisempia verrattuna perinteisiin ydinperheisiin. Testamentin laatiminen uusperhetilanteessa auttaa välttämään perintöriitoja, varmistaa omaisuuden oikeudenmukaisen jakamisen ja huomioi kaikki perheenjäsenet. On useita juridisia asioita, jotka tulee ottaa huomioon uusperheen testamenttia laadittaessa.
Miksi testamentti kannattaa laatia? Tässä artikkelissa käymme läpi tärkeimmät kysymykset, joita uusperheen testamentintekijän tulee harkita testamentin laadinnassa.
Lesken ja omien lasten asema: Uusperheissä on tavallista, että perheeseen kuuluu sekä yhteisiä lapsia että puolisoiden aiemmista liitoista olevia lapsia. Perintökaaren mukaan ensisijainen perillisiä ovat omat lapset ja uusperhetilanteessa tämä voi aiheuttaa monimutkaisia kysymyksiä. Aviopuolisolla on hallintaoikeus yhteiseen kotiin ilman testamenttia, mutta ei oikeutta perintöön, mikäli vainajalla on rintaperillisiä. Jos omia lapsia ei ole, aviopuoliso perii. Avopuoliso tai puolison lapset eivät ole perillisiä lain nojalla, vaan heitä varten on tehtävä testamentti. Avopuolison aseman voi huomioida esimerkiksi hallintaoikeustestamentilla.
Lasten oikeus lakiosaan: Lakiosa tarkoittaa rintaperillisten perimisoikeuden vähimmäismäärää, joka on puolet heidän perintöosuudestaan. Tämä tarkoittaa, että yhden lapsen kohdalla hänen lakiosansa on 1/2 ja kahden lapsen kohdalla kummankin lakiosa on 1/4. Lakiosaa ei voida ohittaa testamentilla ilman hyväksyttävää syytä. Uusperheessä lakiosa voi aiheuttaa ongelmia, jos toiveena on jakaa omaisuutta eri tavoin esimerkiksi puolison tai uusperheen lasten hyväksi. Esimerkiksi jos perittävällä on yksi oma lapsi ja perheeseen kuuluu avopuoliso ja tämän oma lapsi. Perittävän rintaperillisellä on oikeus lakiosaan, joka on puolet perittävän omaisuuteen ja testamentilla voidaan jakaa toinen puolikas avopuolisolle ja tämän lapselle.
Puolison ja lasten tasapuolinen huomioiminen: Uusperheen tilanteessa halutaan usein turvata kaikkien lasten – sekä omien että puolison – tasapuolinen huomioiminen. Ilman testamenttia omat rintaperilliset saavat perintönsä automaattisesti, mutta puolison lapsille ei kuulu perintö, ellei sitä ole erikseen määrätty. Testamentilla voi määritellä, että myös puolison lapset saavat perintöä, mikä voi olla tärkeää uusperheen harmoniaa ajatellen.
Riidat perinnönjaossa: Perintöriitoja voi syntyä, jos kaikkien perheenjäsenten asemaa ei ole selkeästi määritelty testamentissa. Tämä voi aiheuttaa riitaa erityisesti lasten kesken, jos jotkut kokevat tulleensa syrjäytetyiksi. Testamentin laatiminen selkeäksi ja tasapuoliseksi auttaa välttämään erimielisyyksiä perintöosuuksista.
Lesken asema ilman testamenttia: Vaikka aviopuolisolla on asumissuoja yhteiseen kotiin, hän ei ole automaattisesti perijä. Huomioi, että avopuoliso ei ole perillinen, eikä avopuolisolla ole lain tarjoamaa asumissuojaa. Ilman testamenttia leski voi joutua taloudellisesti haastavaan tilanteeseen, jos omaisuus jaetaan vain lasten kesken. Testamentin avulla voidaan varmistaa, että leski saa riittävän taloudellisen turvan esimerkiksi antamalla hänelle käyttöoikeus tiettyyn omaisuuteen.
Lasten perinnön suojaaminen: Jos perheessä on lapsia aiemmasta liitosta, heidän perintöosuutensa saattaa periytyä entiselle puolisolle, mikäli lapsi menehtyy ennen vanhempaa ilman testamenttia ja on lapseton. Tämä voidaan välttää suunnittelemalla perintö tarkasti etukäteen. Ratkaisu tähän on usein testamenttiin sisällytettävä toissijaismääräys, jossa määrätään, mitä lapsen perintöosuudelle tapahtuu, jos lapsi kuolee ilman omia lapsia. Myös lasten lakiosat voivat päätyä entisen puolison hallintaan lasten alaikäisyyden vuoksi, jos testamenttia ei ole laadittu oikein. On tärkeää antaa testamentti perintöoikeuteen erikoistuneen juristin laadittavaksi.
Perintöverotus: Uusperheen perintösuunnittelussa on huomioitava myös perintöverotus. Testamentilla voidaan tehdä verotehokkaita ratkaisuja ja varmistaa, että perinnönjaon taloudelliset vaikutukset ovat ennakoitavissa.
Selkeä ja ammattimaisesti laadittu testamentti on paras tapa ehkäistä riitoja ja varmistaa, että kaikki perheenjäsenet tulevat huomioiduiksi toiveidesi mukaisesti. Uusperheessä tämä on erityisen tärkeää, sillä perhesuhteet voivat olla monimutkaisia ja eri perillisten oikeudet voivat mennä ristiin ilman selkeitä määräyksiä.
Juristin apu varmistaa lainmukaisuuden. Testamentin laatiminen itse voi johtaa virheisiin, jotka voivat mitätöidä koko asiakirjan tai jättää jonkun tärkeän perillisen oikeudet huomioimatta. Juristimme auttaa laatimaan testamentin niin, että se noudattaa voimassa olevaa lainsäädäntöä ja ottaa huomioon kaikki tärkeät näkökohdat, kuten lakiosan, perintöverotuksen, lesken suojan ja lasten perinnön suojaamisen.
Perhetilanteet muuttuvat, ja testamentti on hyvä päivittää aina, kun perheen tilanne muuttuu – esimerkiksi uusien lasten syntymän, avioliiton, avioeron tai omaisuuden karttumisen myötä. Juristin avulla voit säännöllisesti tarkistaa testamenttisi ajantasaisuuden ja tehdä tarvittavia muutoksia.
Meiltä saat testamentin laadinnan tai päivityksen kiinteään 300 euron hintaan. Koska palvelemme etänä, hinta ei sisällä testamentin todistamista. Kahden esteettömän todistajan tulee allekirjoittaa testamentti samanaikaisesti testamentintekijän kanssa.
Ota yhteyttä tilanteesi kartoittamiseksi. Alkukartoitus on maksuton, eikä yhteydenotto sido sinua mihinkään.
Tilanteesi alkukartoitus on maksuton. Vastaamme yhteydenottoosi saman päivän aikana.
Voit olla meihin aina yhteydessä matalalla kynnyksellä. Tilanteesi alkukartoitus on maksuton.
Law Clinic Oy | 3263868-2 | Helsinki