Edunvalvontavaltuutuksen sisältö: Mistä voi määrätä?

Edunvalvontavaltuutus on asiakirja, jolla valtuuttaja antaa etukäteen toiselle henkilölle oikeuden hoitaa taloudellisia ja henkilökohtaisia asioitaan tilanteessa, jossa hän ei itse siihen kykene esimerkiksi sairauden tai heikentyneen toimintakyvyn vuoksi. Jotta valtuutus toimii tarkoitetulla tavalla, sen sisällön miettiminen ja laatiminen on tärkeää tehdä huolella. Käymme tässä artikkelissa läpi keskeisimmät edunvalvontavaltuutuksen määräykset. Toisessa artikkelissa olemme käsitelleet aihetta kenen kannattaa laatia edunvalvontavaltuutus.

 

Valtuutetun valinta

Edunvalvontavaltuutuksessa tulee nimetä valtuutettu, joka hoitaa asioita valtuuttajan puolesta. Puoliso ei voi automaattisesti hoitaa toisen puolison asioita, kun hän ei enää itse siihen pysty. Jos haluat määrätä puolisosi asioidesi hoitajaksi, sinun pitää valtuuttaa hänet siihen edunvalvontavaltuutuksella.

Edunvalvontavaltuutuksessa voidaan nimetä varavaltuutettu siltä varalta, että varsinainen valtuutettu ei esimerkiksi sairauden tai esteellisyyden vuoksi voi hoitaa tehtäväänsä. Varavaltuutettu voi toimia vain tilapäisesti varsinaisen valtuutetun sijaisena.

Toissijainen valtuutettu voidaan nimetä siltä varalta, että ensisijaisesti valtuutettu henkilö ei ota tehtävää vastaan, luopuu siitä tai tulee muuten pysyvästi estyneeksi hoitamaan valtuutetun tehtävää. Varavaltuutettu ja toissijainen valtuutettu voi olla sama henkilö. 

Edunvalvontavaltuutukseen voidaan ottaa myös eri valtuutettuja hoitamaan eri tehtäviä. Tämä on suositeltavaa yrittäjän edunvalvontavaltuutuksessa. Jos valtuutettuja on useampi kuin yksi ja heillä on sama tehtävä, valtuutuksesta tulisi käydä ilmi, voiko kuka tahansa valtuutetuista yksin edustaa valtuuttajaa vai pitääkö valtuutettujen toimia yhdessä. 

 

Asioiden hoitamisen laajuus

Valtuutus voi kattaa joko kaikki valtuuttajan asiat tai vain tietyn osa-alueen, kuten taloudelliset asiat, henkilökohtaiset asiat tai yrityksen asiat. On tärkeää määritellä selkeästi, mitä asioita valtuutettu saa hoitaa.

Taloudellisia asioita ovat esimerkiksi raha-asioiden hoitaminen ja laskujen maksaminen, sopimusten tekeminen, asuntojen ja kiinteistöjen myyminen tai luovutus, kiinnitysten hakeminen tai panttioikeuden perustaminen kiinteistöön, sijoitusten hallinnointi ja verotukseen liittyvät asiat.

Henkilökohtaiset asioihin lukeutuu asumiseen liittyvät päätökset, kuten hoitokotiin siirtyminen, terveydenhoitoon ja hoitotahtoon liittyvät asiat, muut henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta merkittävät asiat.

 

Erityismääräykset ja rajaukset

Valtuuttaja voi määritellä erityisiä ehtoja tai rajauksia valtuutetun toiminnalle. Näitä voivat olla esimerkiksi kiinteistön myyntiin liittyvät rajoitukset, ennakkoperinnön ja lahjoituksen antaminen. Jos valtuuttaja haluaa, että valtuutettu tekee lahjoituksia puolestaan esimerkiksi lähiomaisen merkkipäivänä, valtuutukseen tulee kirjata, mitä omaisuutta voidaan lahjoittaa ja kenelle. Muutoin valtuutetulla ei ole oikeutta lahjoittaa valtuuttajan omaisuutta. Valtuutettu ei saa olla esteellinen, kun hän antaa lahjoja valtuutetun puolesta.

 

Tilivelvollisuus ja valvonta

Valtuuttaja voi edellyttää, että valtuutettu antaa selvityksiä viranomaisille tai esimerkiksi sukulaisille tai muulle nimetylle henkilölle. Tällä tavoin valtuuttaja voi vaikuttaa siihen, miten valtuutetun toimintaa valvotaan.

Omaisuusluettelon antamisesta ja kirjanpitovelvollisuudesta ei voida poiketa edunvalvontavaltuutuksella.

Valtuutuksessa voidaan määrätä, että valtuutetun täytyy määräajoin antaa Digi- ja väestötietovirastolle tai yksityiselle taholle tili tehtävänsä hoitamisesta. Tilivelvollisuutta ei ole, jos valtuutuksessa ei ole niin määrätty. 

Valtuutuksen päättyessä valtuutetun pitää antaa viipymättä päätöstili tehtävänsä hoitamisesta sille taholle, joka jatkossa hoitaa valtuuttajan omaisuutta. Se voi olla esimerkiksi valtuuttaja itse, hänelle määrätty edunvalvoja, toissijainen valtuutettu tai valtuuttajan kuolinpesä. Valtuutuksen määräyksellä voidaan poistaa päätöstilivelvollisuus. 

 

Valtuutetun palkkio

Edunvalvontavaltuutuksessa voidaan määrätä valtuutetun palkkiosta ja kulujen korvaamisesta. Jos niistä ei ole määrätty tai sovittu, valtuutetulla on oikeus saada valtuuttajan varoista korvaus tehtävän hoitamisesta aiheutuneista kuluista sekä kohtuullinen palkkio. Palkkion määrään vaikuttavat tehtävän laatu ja laajuus. 

 

Miten valtuutus laaditaan?

Valtuutuksen täytyy noudattaa lain asettamia vaatimuksia ja muotoseikkoja. Edunvalvontavaltuutus on tehtävä kirjallisesti, ja siinä on noudatettava tiettyjä muotomääräyksiä. Valtuutuksen on oltava lisäksi kahden esteettömän todistajan allekirjoittama sekä sisällöltään riittävän täsmällinen. Valtuutukseen on sisällytettävä määräys, jonka mukaan valtuutus tulee voimaan siinä tapauksessa, että valtuuttaja tulee sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan. Ilman tätä määräystä edunvalvontavaltuutusta ei voida vahvistaa.

Valtuutusta ei tässä vaiheessa rekisteröidä mihinkään, vaan se tulee pitää hyvässä säilössä.

 

Miksi edunvalvontavaltuutus kannattaa laatia ajoissa?

Edunvalvontavaltuutuksen tekeminen ajoissa antaa mahdollisuuden vaikuttaa siihen, miten omia asioita hoidetaan toimintakyvyn heikentyessä. Ilman valtuutusta asioiden hoito siirtyy yleiselle edunvalvojalle, jolloin päätöksentekoon liittyy enemmän rajoituksia ja viranomaisvalvontaa.

 

Valtuutuksen voimaantulo

Edunvalvontavaltuutus laaditaan etukäteen varmuuden vuoksi ja se astuu voimaan vasta, kun valtuuttaja ei kykene itse hoitamaan asioitaan lääkärin toteamana. Digi- ja väestötietovirasto vahvistaa edunvalvontavaltuutuksen, jos valtuutus tulee saattaa voimaan. Valtuutuksen oheen tulee liittää lääkärintodistus.

 

Miksi edunvalvontavaltuutus kannattaa laatia juristin kanssa?

Edunvalvontavaltuutus on tärkeä asiakirja, ja sen muotoseikkojen tulee olla tarkkaan määritettyjä, jotta se voidaan vahvistaa tarvittaessa Digi- ja väestötietovirastossa. Edunvalvontavaltuutuksen laatimisessa on suositeltavaa käyttää asiantuntijan apua. Juristimme ovat kokeneita edunvalvonta-asioissa ja laativat edunvalvontavaltuutuksia kiinteään 300 euron hintaan. Koska palvelemme etänä, hinta ei sisällä todistamista. Kahden esteettömän todistajan tulee allekirjoittaa edunvalvontavaltuutus.

Ota yhteyttä edunvalvontavaltuutuksen laatimiseksi. Tilanteesi alkukartoitus on maksuton, eikä yhteydenotto sido mihinkään.

Ota yhteyttä

Voit olla meihin aina yhteydessä matalalla kynnyksellä. Tilanteesi alkukartoitus on maksuton.

Law Clinic somessa

Law Clinic Oy | 3263868-2 | Helsinki

info@lawclinic.fiTietosuojaseloste